Videoiden merkitys sosiaalisessa mediassa ja brändien luonnissa

Live videot ovat nousemassa yhdeksi uudeksi tavaksi mainostaa yrityksiä ja tuotteita, eikä ihme, sillä niiden avulla yhä suuremman yleisön saavuttaminen on äärettömän kätevää, varsinkin jos tiedetään minkälaista videota kannattaa tuottaa näkyville. Tähän vaikuttaa tietenkin useat eri seikat, kuten asiakaskunta, brändin tyyppi, yrityksen tai tuotteen tyyppi ja esimerkiksi vuodenaika. Erilaisina juhlapyhinä on erinomainen hetki lähteä kokeilemaan, miten uusi mainoskampanja toimii ja jos videot eivät ole vielä tuttu mainostuksen kanava, tulee siihen tutustua pikimmiten. Useimpien markkinoinnin ja mainonnan ammattilaisten mielestä live videot tulevat olemaan kymmenien biljoonien eurojen bisnes viimeistään vuoteen 2021 mennessä. Vaikka niiden suosio ei ole Suomessa vielä samaa laatua, kun mitä se on esimerkiksi Yhdysvalloissa, on se silti merkittäviä keinoja saavuttaa asiakaskunnan huomio ja saada asiakkaat tekemään haettu jatkotoimenpide.

Uusia keinoja video markkinointiin on myös tasaiseen tahtiin tarjolla, esimerkiksi Facebookin omistama Instagram on aloittamassa mahdollisuuden julkaista omia live – videoita tunnin ajaksi, ennen kuin videot katkeavat. Tällainen live materiaali on ainutlaatuisen kiehtovaa ja tuo peliin harvinaisia elementtejä. Asiakkailla ja kohderyhmillä on mahdollisuus saada vilaus asioista, toiminnoista ja paikoista, joihin ei normaalisti päästä ja samalla voidaan tutustua yrityksen toimintaan aivan uudella tavalla. Esimerkiksi Facebook testasi live streaming videoiden toimivuutta, antamalla media ja brändi yrityksille tavan käyttää tätä toimintoa sivuillaan. Näille annettiin testaus mainoksia, jossa yritykset pystyivät näyttämään live videota uutisvirrassaan. Lähes puolessa vuodessa live videoiden määrä pelkästään Facebookissa on nelinkertaistunut ja tämä johtuu paljolti siitä, että käyttäjät kommentoivat 10 kertaa useammin live videota, kuin mitä kommentoidaan perinteisiä videoita.14438818027_85f923d0b9_b

Live streaming on tapa, jolla varmistetaan ettei yksikään näkemisen arvoinen hetki jää julkaisematta, eikä keneltäkään ohitse. Vaikka ajatus voi tuntua oudolta ja helposti tulee mieleen että on vaikea keksiä mitä live videossa näyttäisin, on tämä kuitenkin laitettava harkintaan. Asiakkaat saadaan sitoutumaan seuraamaan yritystä paljon vahvemmin ja näin luodaan vahvaa suhdetta kuluttajiin, jotka ovat kuitenkin kaikki kaikessa jokaiselle yritykselle. Perehtymällä ja kovalla työllä live videoidenkin maailma ja hyödyt avautuu kaikille!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *